perjantai 27. toukokuuta 2011

Uimassa lapsen kanssa

Vauva kääntyi eilen selältä mahalleen ensimmäistä kertaa. Ikää noin kolme ja puoli kuukautta.

Tänään kävin aamupäivällä lasten kanssa kaupassa ja kahvilassa. Lapsi sai leikkiä kaupan leikkipaikassa, mutta vähän karkaili. Juoksi ja loikki sukkasillaan kaupan perälle saakka. Kävelin perässä, mutta annoin pomppia menemään, kun näytti niin nauttivan siitä. Ei onnistunut tiukkana tai vihaisena oleminen tällä kertaa, kun nauratti.

Piti jo eilen yllättää lapsi päiväunien jälkeen, mutta lapselle ei uni tullut ollenkaan eilen päivällä.
Yllätys siis tänään.
Vein lapsen kylpylään uimaan pitkästä aikaa. Olimme ainoat uimarit ja saunojat.
Tavallinen sauna oli lapsesta parempi. Höyrysaunassa oli liian yrttistä. Saunassa oli tilaa vaihtaa istumapaikkoja, lapsen mieliksi kokeilimme useita paikkoja.
Mies kävi sillä aikaa vauvan kanssa kävelylenkillä. Uinnin jälkeen vaihdoimme lapset - menin vauvan kanssa kuntosalille ja mies lapsen kanssa kotiin.

Jos huomenna on nätti sää, tulee koko perheen kävelylenkki tunturiin päin. Saisi aurinko paistaa.
Olisi mukava ottaa eväitä mukaan.

Vielä viikko kotona. Joka päivälle olisi tiedossa paljon kotitöitä. Pyykkiä ja pakkaamista. Koti pitäisi jättää kohtuulliseen kuntoon kesäksi. Mistähän sitä saisi ylimääräistä energiaa?

Ei kommentteja: