Ihanat pojat!

Lokakuun viimeinen päivä. Mielettömän kaunis aamu.
Aurinkoa, 15 astetta pakkasta.
Kävelen töihin. Ja pimeässä kotiin.
Lapsille otsalamppu mukaan, kotimatkalla ei ole katuvaloja.

Aamulla ottivat potkurit. Alun alamäestä hyvät vauhdit ja peräkanaa matkaan.
Katsoin ikkunasta. Lähtöä ennen oli aamukiirettä - ja kireyttä.
Suloiset koululaiset. Teki mieli huutaa perään, että
     "Ihanat pojat!".

Viikonloppuna tilattiin takkapuita.
Sunnuntain jumppana halkokuutio pinoon ulkovarastoon miehen kanssa.

Hiljainen onnentunne jäi sävyksi koko alkuviikkoon.

Perjantai

Pian lähden töistä kotiin. Viikonloppu odottaa.

Tänä viikonloppuna valmistelemme pihan talvikuntoon.

Trampoliini puretaan, terassikalusteet varastoon.

Grillataan viimeistä kertaa tänä vuonna. 

Viikko sitten meillä oli suunniteltuna sama ohjelma. 

Perjantaiaamuna herätin miehen ja yllätin minimatkalla. 

Tavarat viikonlopun reissua varten matkalaukkuun

 ja lapset mummolaan.

Kaksi yötä Luulajassa oli ihanaa. 

Tulevaa opiskelua varten olemme hillinneet kuluttamista arjessa ja juhlassa.

Karsineet ylimääräisistä. 

Kaksi yötä kahden kesken hotellissa ei ole sellaista ylimääräistä.

Se on tärkeää ja tarpeellista - pakollistakin. 

Hotellin baarissa kuohuviinilasin äärellä kirkastui ajatus, 

että kun ydinperhettä emme voi saavuttaa, 

on perheemme ydin meidän parisuhteemme. 

Ja sitä vaalitaan, se on maljansa ansainnut.