Sunnuntai

Viikonlopussa on lämpöä.
Ainakin joskus.

Ei tehdä mitään erikoista.
Perin tavallisia viikonloppuasioita.

Joka ilta sanon lapselle hyvän yön ja rakastamisen lisäksi, että huomenna on taas uusi päivä ja tehdään jotakin mukavaa. Joka ilta lapsi toivoo, että huomenna leivotaan.
On vähän leivottukin.
Tonttukuvioinen esiliina on joulun ulkopuolellakin säännöllisessä käytössä.

Mies teki lapsen kanssa juustokakkua.
Ihanaa.

Vanha pinnasänky, minulle aikoinaan tehty, on tuotu paikoilleen.
Lapsikin nukkui siinä ihan alussa.
Nyt lapsi nukkuu myös minun vanhassa sängyssä.
Miksiköhän se tuntuu niin tärkeältä, että lapseni saavat nukkua samoissa sängyissä kuin äitinsä?

Niissä on tunnearvoa -
ja turvallisia unia varmaankin.

Hyvä päivä.

Tänään sain nukkua pitkään. Olen ollut energinen koko päivän.
Parasta on kuitenkin, että on helpompaa olla hyväntuulinen levänneenä.
Minun on nyt vaikeaa saada unta iltaisin. Unentarve tuntuu vähentyneen.

Aamupäivällä leivoin lapsen kanssa. Oli niin onnellinen, kun sai syödä taikinaa.
Olisin ottanut valokuvia, mutta kamerasta oli akku loppu. Siksi ei ole vieläkään yhtään kuvaa.
Oli hyvä huomata kuitenkin, että täytyy ladata akku. Vastasyntyneestä on pakko saada kuva, sitten kun on aika.

Hyvä tuuli jatkuu. Laitan nukkumaan hymy huulilla.

Onko tänään ensimmäisen blogikirjoituksen aika?

Voisi olla.

Mietin motiiviani tämän blogin aloittamiseen.
Haluan jotain omaa kiinnostavaa.
Haluan antaa kaukana oleville läheisille lisäkanavan meidän päiviimme.
Haaveissa tämä blogi antaa hohtoa arkeen ja saa minut tekemään niin uusia asioita kuin tavallisia kotitöitäkin ponnekkaammin.
Nimenomaan arkea haluan tallentaa muistoksi tästä ajasta, kun lapsi on pieni ja vauva syntyy pian.
Tämä aika on niin ohikiitävää, ja olen huono laittamaan asioita muistiin. Otan niin vähän kuviakin.

En ole päättänyt, mistä asioista haluan kirjoittaa. Nähtäväksi jää, millainen tästä muodostuu. Todennäköisesti elämännäköinen, meidän arkimainen. Sellainen kaikkea kanssa.