Hetkiä

Aamun aloitin lääkäriasemalla - paha hammassärky oli onneksi poskiontelontulehdus.
Iltapäivän aikana valuin pikkuhiljaa mökiltä kotia kohti. Välillä teet, mehut ja pullat kahvilassa.
Kuivalihamaistiaiset vanhempien luona.

Sisko tuli mukaan vanhempien luota ja lupasin viedä illalla kavereidensa luo.
Vein siskon samalle tielle, missä itse olin kymmenen vuotta sitten usein käymässä kaverin luona.
Nostalginen tunnelma.
Meilläkin samanlainen tiivis, lämmin kaveripiiri. Elämä oli huoletonta, ihanaa.
Sellaisia ystävyyssuhteita voi luoda vain nuorena.
Kaikki ne ihanat tyypit, kaverit joihin oli täysi luotto aina. Kumppanuutta.
Sitten väistämättä elämä kuljettaa eri suuntiin. Kaikki ovat menneet minne ovat menneet.
Kaikki, mitä on sen jälkeen tullut - ihania juttuja, huonoja juttuja - on sitä, mitä on pitänytkin tulla.
Välillä tulee pieni hetki, ja kaipaan sitä aikaa kovasti.

Kolmenkympin kriisi tulee varmasti olemaan jotakin tällaista.

Onneksi on yksi erityisen rakas ihminen, joka tietää minusta kaiken.
Joka on tuntenut minut aina. Olen hirveän onnekas ja kiitollinen serkusta, joka on kulkenut samaa matkaa koko elämän ajan.

Vaikka yritin olla huomaamatta

huonoa oloa, kuume otti kiinni.
Näin kipeä en ole ollut vuosiin. Kamalaa oloa, muutama kuumeinen yö. Nyt olo on onneksi jo parempi.
Huomenna menen taas töihin. Kun henkilökuntaa ei ole paljoa, on sairastaminen palapelin ratkomista.



Joku aika sitten ostin lapselle kirpputorilta kirjan nimeltä Ystävämme kirjailija.
Se kertoo kirjailija Otosta ja ystävistään. Eilen aamulla bongasin lapsen suusta lauseita suoraan kirjasta ja ymmärsin, miksi siitä oli haluttu luopua.

"..tuo tukeva lillipää.."
(tuo tukeva rillipää)

Joskus vielä kaikki tähdet ovat oikeassa asennossa ja lapsi sanoo nuo sanat kauppajonossa sormella osoittaen jollekin isolle silmälasipäiselle. Häpeän jo valmiiksi.

Kuumeessa

Hieno lauantaiaamun aurinko.
Lapsi tuli kuumeeseen viikko sitten perjantaina. Juuri, kun vihdoin parani tällä viikolla, pienempi tuli kuumeeseen.
Eilen vauvan päiväunien aikaan pieni hetki ulkoilua pitkästä aikaa.
Lapsi kaipaa jo normaalia touhuilua ja päiväkotia.

Muuttoasia on toistaiseksi jäissä. Kun mikään vaihtoehto ei tuntunut oikealta, oli päätettävä jatkaa samalla tavalla. Työviikko mökillä tunturissa, vapaat vanhassa mummolassa.
Talo on väärässä paikassa, mutta tilasta on vaikea luopua.
Näin kai jatketaan kesän yli, niin alunperin suunniteltiinkin.  Tai jatketaan ainakin toistaiseksi, kunnes joku vaihtoehto tuntuu paremmalta.

Yritän olla huomaamatta nuhaa ja väsymystä. Lihassärkyä, kuumia silmäluomia.
Flunssa yrittää vyöryä päälle, mutta nyt - kuten yleensä-  on huonosti aikaa.

Mielessä muutoksia

Elämä on täyttä. Työn, päivähoidon, ruoan, pyykin ja leikin jälkeen ei jää paljoa aikaa muulle, ei blogillekaan.
Muutama vapaapäivä. Tulimme mökiltä vanhaan mummolaan torstai-iltana, koska lapsi toivoi.
Oli onnellinen omista leluista ja omasta sängystä.
Minustakin tuntui kotoisalta.
Lapsi halusi mennä lepäämään omaan huoneeseen omaan sänkyyn ja nukahti pian. Perjantaina tulikin kuumeeseen. Korkeaa kuumetta pari päivää, tänään jo parempi.
Osasi nauttia sairastamisen hyvistä puolista: herkuista ja hoivasta. Raahautui väsyneenä keittiöön pöydän ääreen syömään vanukasta ja säikähti pikkuveljen lähestymistä.

" Äiti, O tulee ja sillä on pitkät kädet!"

Koti on nyt mietinnän alla. Tänään uskon, että kodiksi tulee rivitalokaksio.
Suunnitelma elää, todella toimivia vaihtoehtoja ei taida olla.
Kaksiossa on puolensa, se on upouusi ja pohja toimii. Neljäkymmentä neliötä on vain aika vaikea tila omakotitalon jälkeen.
Suunnittelin aamulla sänkyjä ja niiden paikkoja. Tuunaan ehkä vauvalle sängyn vanhasta keltaisesta vuodevaatelaatikosta. Pinnasänkyä ei varmaan kannata uuteen asuntoon edes tuoda, siinä ei ole nukuttu juurikaan tähänkään asti.

Yksivuotiasta ei kai kuulu enää sanoa vauvaksi. Pieni nukkui eilen sohvalla ja näytti jo isolta.
Yöllä vieressä tuntuu kuitenkin ihanan pehmeältä ja pieneltä vauvalta.

Pieni on oppinut antamaan suukon moiskauksen kanssa. Osaa sanoa ei ja puistaa päätään.
Hyvin alkanut päivähoito sujuu ihan hyvin vieläkin, mutta pieni jää itkemään joka kerta.
Jo päiväkodin portilla ottaa tiukemmin kiinni ja näyttää surulliselta.
Aamuherätys on nykyään entistä aiemmin, että ehdimme olla yhdessä. Illalla on niin vähän aikaa.

Ulkona on aurinko, kevät parhaimmillaan.
Sisällä jotenkin alakuloista. Paljon ajatuksia, ehkä epätietoisuus vaivaa.

Kaikki menee ihan hyvin.