keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Hiuksista ja kesästä

Mies leikkasi hiukset reilu viikko sitten.
Koko yhdessäoloajan miehellä on ollut pitkät, hienot rastat.
Aikansa kutakin. Aika työläät olivat loppujen lopuksi, kova homma pestä, huuhdella ja kuivuivat ikuisuuden. Miehen päänahkakin kiittää.
Samalla lähti parta ja viikset. Ja iästä kymmenen vuotta.
Päivän piti totutella, vaikka hyvältä se näytti heti. En meinannut muistaa ja piti aina pari kertaa vilkaista.
Naapurit, kaupan kassatädit, sukulaiset ja lähestulkoon kukaan ei oikein meinaa tunnistaa miestä.
Ristiäisiin mennessä isä tuli ovelle vastaan käsi ojossa.

Jotenkin sitä rastanippua ei voi heittää roskiinkaan. Ei kyllä oikein säilyttääkään. Mitä sitä sitten? Vielä tässä vaiheessa roikkuvat milloin missäkin hyllyn päällä kylppärissä.

Tänään miehen työharjoittelu kesäksi varmistui.
Olin niin toivonut ja nyt se toteutuu: asutaan kesä vanhassa mummolassa. Siellä on ihana talo, paljon tilaa. Ulkosauna. Makkaranpaistopaikka pihalla. Lapsilla on paljon tilaa suurella pihalla.
Ovet auki vieraille.

Piti heti suunnitella kesäprojektia. Voisi olla joku lipasto tai kaappi, jota voisi rapsutella ja hioa lasten päiväunien aikana. Polkupyörä pitää hommata. Iltalenkki pyörällä kylätieltä ison tien kautta takaisin.
Eteläpäädyn seinä on kesällä lämmin paikka, yrttejä ja salaattia ainakin siihen.
Jos mummolassa menee koko kesä, jää kasvihuonelaatikko kotona tyhjäksi. Ainakin minun osalta - naapuri voisi haluta kasvattaa hyötykasveja siinä kesällä.

Täytyy laittaa portaisiin portti ylä- ja alakertaan. Pihalle kai myös portti aitaan. Vien tielle kyltin, että autolla tietävät leikkivistä lapsista. Pohjoispäästä kylää ajavat välillä kovaa.

Aion leipoa mansikkakakkua monta kertaa. Toivon paljon kylästelijöitä ja illanviettoja.

Tämä kesä muistetaan.

Ei kommentteja: