Uuteen vaiheeseen

Mies on ollut kotona kaksi viikkoa.
Tänään lähtee kouluun.
Tänä aamuna täytyy kasvattaa lisää käsiä kotipäiviin.

Otan arjen haltuun tekemällä lounaaksi kasvissosekeittoa.
Olen äitiyslomalla opetellut suunnittelemaan ruokia etukäteen.
Se tuo rauhallista mieltä ja helpottaa arkea. Edes yksi asia päivässä, jonka tietää ennalta.

Olen hyvillä mielin. Nukuin hyvin.
Pärjään. Onnistun tänään!

Jotain muuta kuin jokapäiväistä leipää.

Kotoilu on maistunut. Kaikki on sujunut hyvin.
Lapsi haluaa silittää ja suukottaa vauvaa.
Kysyy ensimmäisenä vauvaa, kun tulee jostakin.
Eilen yritti ottaa vauvan itse syliin. Sai sitten miehen kanssa yhdessä pitää pientä sylissä illalla.

Vauva on niin ihana.
Nyt näkee unia ja hymyilee ja ynisee unissaan.

Lasten mamma ja taata ovat hiihtolomailemassa,
ovat hakeneet lasta ulkoilemaan ja yökylään.


Eilen oveen koputti kaupansetä.
Toi valtavan suuren leivän.
"Syötävää teän pojille."
Hieno yllätys kerrassaan.

Napajuttu irtosi tänään - tai löytyi aamuvaipasta.
Eilen vauva sai ensimmäisen kylvyn kotona.
Neuvolantäti tulee tänään käymään.
Pitää muistaa pyytää miestä tuomaan pullaa,
kun tulee koulusta.

Hiihtolomalaiset ovat pitäneet meidät ruoassa koko viikon.
Siitä kiitokseksi teemme tänään iltapalaa heille.
Huomenna on kotiinlähtö.
Toivottavasti näemme taas pian.

Onnen päivä

Pieni, suloinen ja niin kovin rakas poika syntyi tiistain puolella,
15. helmikuuta.
Se oli ihmeellistä ja ihanaa. Hieno syntymä.

Minua autettiin auttamaan itseäni.
Vauvan synnytys poisti niitä pelkoja ja ahdistuksia, mitä lapsen synnytyksestä jäi.
Tarvitsin positiivisen synnytyskokemuksen. Olen niin onnellinen, että sen sain.
Eheydyin.

Kotona on hyvä olla. Lasta tuli sairaalassa kova ikävä.
Toinen oli nuhaisena ja yskäisenä mummolassa ja kotona. Ikävöi äitiä. 

Vauva on äärettömän ihana. Rakas pienokainen.
Oli välittömästi tuttu, näytti juuri syntyneenä niin lapselta.

Meillä on niin paljon.

Siunatussa tilassa.

Olen siunatussa tilassa. Siltä minusta todella tuntuu.
Saan toista kertaa olla kasvattamassa ihmisenalkua sisälläni.
Pienestä hipusta oikeaksi ihmiseksi.
Minusta se on ihme. Minut on ympäröity hyvällä ololla ja onnella.

Olen niin kiitollinen tälle vartalolleni,
joka tämän mahdollistaa.
Se toimii. Olen hedelmällinen ja minut on siunattu.

Miehen ja minun rakkaudesta tämä toukokuussa alkoi.
Tänään tuntuu, että alan olla valmis.
Annan vauvalle luvan tulla. Milloin vaan haluaa.

Toivon itselleni rauhallista mieltä.
Toivon, että osaisin kuunnella, mitä minussa tapahtuu, sitten kun tapahtuu.
Että osaisin tätä kehoani auttaa tosipaikan edessä.

Kakkua, kakkua

Toissapäiväiseen pakkaspäivään tulikin iloa mäenlaskusta.
On onnea asua ihmemaassa, joka tarjoaa vaihtoehtoja.
Tunturissa oli 13 pakkasastetta, tilaa rattikelkkailulle ja kuumaa kaakaota.

Näkkileivän leipominen siirtyi eiliselle.
Pärjää taas vähän aikaa.

Perjantai on ollut jo jonkin aikaa
mukavien asioiden hoito -päivä.
Kirjastossa ja neuvolassa käyntiä, kahvittelua.
Viikonlopun suunnittelua.

Minut väsytti kirkonkylällä käyminen.
Sain nukkua pitkät iltapäiväunet kotona.
Mies lapsen kanssa kaupassa ja ulkoilemassa.

Toivat väsähtäneelle tuliaiseksi karkkia ja limpparia.
Lapsi oli onnellinen, kun sai yllättää.
Yllätyin ja olin onnellinen.
Vielä onnellisempi, kun sain istua valmiiseen pöytään syömään.

Mies halusi tehdä juustokakkua.
Koko kolmikkomme leipoi.
Se on tämän viikonlopun kirsikka kakun päällä.

Aurinkoa

Ulkona paistaa aurinko. Mielettömän kaunista.
Sitä voi nyt ihailla pelkästään ikkunasta, pakkasta on 29 astetta.

On näinäkin päivinä puuhailtu kaikkea tavallista. Tänään pitäisi taas leipoa näkkileipää.
Onneksi on edes jotakin mielekästä tekemistä sisällä. Näkkäri on lapsen suosikki.

Vielä eilisiltana oli mielessä lista tämän päivän tekemisistä, mutta jotenkin on ajatus jumissa.
Täällä on juuri tällä hetkellä niin hiljaista, että ei osaa alkaa millekään.
Viime yönä nukuinkin lähes normaaliin malliin, päiväunille ei ole tänään tarvetta.

Todisteeksi auringonpaisteesta ikkunasta otettu kuva.
Täällä näyttää keväältä, vaan ei tunnu, jos siis ulos asti uskaltaa.

Aina välillä huolia kaksivuotiaan ajatuksista.

Lapsi on kyllä hieno. Ja välillä raivostuttava.

Se on niin raastavaa, kun lapsella on välillä silminnähden vaikeaa. Vaikuttaa kyllästyneen vauvajuttuihin. Monta kertaa päivässä haluaa leikkiä vauvaa. Tulee syliin ja sanoo "olen vauva".
Sitten välillä taas jotain muuta ja kohta pontevasti:

"Olen lapshi."

Toisaalta ehkä odottaakin vauvaa, suukottaa mahaa ja välillä käskee vauvan tulla.


Rakas pieni haluaa olla sylissä paljon ja halata. Haluaa painaa pään iholle.

"Silitä, äiti."

Silloin tuntuu, että lapselta on valtavan suuri uhraus jakaa vanhempien huomio jonkun muun kanssa. Antaa omia vanhempia jollekin toisellekin. On paljon vaadittu parivuotiaalta, että hänelle varattuun syliin on päästettävä joku toinen. Vähän surettaa. Toivottavasti sitä osaisi lohduttaa sitten.

Uskon, että sisarus on parasta, mitä lapselle voi tapahtua. Se varmasti valkenee lapselle jossain myöhemmässä vaiheessa, alkujärkytyksestä selvittyä.

Välillä lapsi ärsyyntyy ja nipistelee, puree, läpsii, raapii, kiipeää pöydälle, ei kuuntele mitään.
Haluaa kovaäänisesti mehua, jäätelöä ja pastillia. Menee nukkumaan, mutta nousee sängystä ja tulee pois huoneesta lukuisia, lukuisia kertoja.

Olen yrittänyt tehdä lapsen kanssa mieluisia asioita mahdollisimman paljon. Näkkärin leipomista, pulkalla laskemista. Askartelin pahvista villalankakielisen kitaran. Oli lapsen mielestä hieno ja hyvä kitara. Olemme sopineet, että kun vauva syntyy, teen lapsen kanssa kahdestaan asioita säännöllisesti.

Jotenkin jossain on varmuus.
Kaikki menee kuitenkin hyvin.

Viikko on melkein taas lopussa.

Toivoin täksi päiväksi auringonpaistetta. Ajattelin, että olisin ottanut valokuvia.
Oli harmaata, riitti syyksi olla ottamatta. Tekosyyltähän se vähän kuulostaa.

Huomenna on neuvola. Neuvolantäti on lähellä eläkeikää ja aivan ihana.
Minusta raskausaika on siksikin mahtavaa aikaa, että saa käydä neuvolassa.
Joku haluaa mitata, punnita, tutkia ja kysellä vointia.
Odotan hemoglobiinin mittausta joka kerta.

Neuvolakäynteihin voisi suhtautua eri tavalla, jos kaikki ei olisi hyvin.

Olen ollut elämäni kunnossa. Ainakin vähän saan siitä itseäni kiittää, olen pitänyt itsestäni hyvää huolta.
Tämä on tärkeää aikaa.

Lapsi sai postista paketin, siellä oli kaikkea hienoa. Kerroimme, kuka oli lähettänyt mitäkin.
Miehen mummi oli kutonut villasukat.
Lapsi valtavan yllättyneenä:
      " Muumi kutonu villasukat!"

Olihan se varmasti melko yllättävää. Korjasimme kuitenkin virhetiedon.