perjantai 4. helmikuuta 2011

Viikko on melkein taas lopussa.

Toivoin täksi päiväksi auringonpaistetta. Ajattelin, että olisin ottanut valokuvia.
Oli harmaata, riitti syyksi olla ottamatta. Tekosyyltähän se vähän kuulostaa.

Huomenna on neuvola. Neuvolantäti on lähellä eläkeikää ja aivan ihana.
Minusta raskausaika on siksikin mahtavaa aikaa, että saa käydä neuvolassa.
Joku haluaa mitata, punnita, tutkia ja kysellä vointia.
Odotan hemoglobiinin mittausta joka kerta.

Neuvolakäynteihin voisi suhtautua eri tavalla, jos kaikki ei olisi hyvin.

Olen ollut elämäni kunnossa. Ainakin vähän saan siitä itseäni kiittää, olen pitänyt itsestäni hyvää huolta.
Tämä on tärkeää aikaa.

Lapsi sai postista paketin, siellä oli kaikkea hienoa. Kerroimme, kuka oli lähettänyt mitäkin.
Miehen mummi oli kutonut villasukat.
Lapsi valtavan yllättyneenä:
      " Muumi kutonu villasukat!"

Olihan se varmasti melko yllättävää. Korjasimme kuitenkin virhetiedon.

Ei kommentteja: