tiistai 26. huhtikuuta 2011

Pääsiäinen

On vietetty arkea ja vähän pääsiäistäkin. Lapsen kanssa kylvetyt ohra ja rai ehtivät kasvaa liikaakin, vaikka ensin luulin, että myöhästyisi.

          Muistiinpantavaksi:
          Ensi vuonna kylvä ohraa. 
          Se on jämäkämpää, ei lakoonnu.    
          Raita voit laittaa ohran joukkoon 
          tuuhentamaan,
          mutta ohraa kuitenkin enemmän.

Kävin lasten kanssa mummolassa yökylässä perjantaina. Mies jäi kotiin tekemään koulutehtäviä rauhassa.
Jäi niitä koulutehtäviä lauantaille, sunnuntaille ja maanantaillekin. Melko kiireistä.
Työnjako kotona melko vanhahtavalla kaavalla - minulle kotityöt ja miehelle koulutyöt. Onneksi kohta helpottaa. Vaikka hyvin menee näinkin.

Aurinko paistaa kolmatta päivää. Lunta on vielä siellä täällä, rinteessä hyvin. Lämmintä.
Eilen makkaranpaistoa ja sukulaisia laavulla. Lapsi sai paistaa oman makkaransa ja suoritti tehtävän vakavuudella.

Lauantaina on viimein ristiäiset. Odotan jo kovasti.
Ihana nähdä sukulaisia ja viettää aikaa yhdessä perheen kanssa.
Kastejuhla on hieno juhla.

Kuvaa en saanut siitä otettua, mutta parhaiten tästä viikonlopusta jäi mieleen, kun vauva nukkui päiväunia ulkona vaunuissa ja vein tuolin siihen viereen. Istuin auringossa ja lepäsin.
Verkkokalvoilla kuva jaloistani, jotka rennosti ristikkäin makasivat lumimättäällä punaisissa haisaappaissa.
Siinä oli talvea, mutta aika paljon jo kesääkin.

Ei kommentteja: