Lauantai oli työpäivä. Pitkästä aikaa.
Kaupalla oli asiakaspäivä ja iltapäivästä muotinäytös. Lapsi ja vauva toimivat malleina, muina malleina oli tätejä, serkku, ystäviä ja tuttuja. Asiakaspäivä on koko talon jokavuotinen juttu, mukana on tuote-esittelijöitä, kosmetologeja ja muita. Kaikki liittyy teeman mukaisesti hyvään oloon.
Muotinäytös meni hienosti ja sujuvasti.
Vauva avasi näytöksen raitahaalari päällään ja paljain jaloin. Yleisö vastasi ihastuneella ja lämpimällä kohahduksella.
Lapsi oli innostunut, mutta toisaalta jännitti osallistumista. Alusta alkaen sanoin, ettei ole pakko, jos ei halua. Sai perua vaikka juuri ennen omaa vuoroa. Lapsi uskalsi kuitenkin mennä, ensimmäisellä kierroksella jännitti, eikä uskaltanut paljoa liikkua, seuraavilla kierroksilla käveli niin kuin oli harjoiteltu.
Takahuoneeseen vaatteiden vaihtoon mennessä oli riemuissaan, kun uskalsi.
Oli hyvä, että siitä tuli positiivinen esiintymiskokemus.
Esiintyminen on vaikea laji. Omalla kohdalla muistan vain hyvin vähän miellyttäviä esiintymistilanteita.
Lapsia en aio pakottaa ollenkaan esiintymään. Jos itse näyttävät siltä, että ovat kiinnostuneita esiintymisestä, haluan kannustaa ja rohkaista.
Viimeinen kotiäitiviikko on alkamassa. Monta asiaa pitää hoitaa viikon aikana, työvuorolistaa ja vaatehuoltoa. Vaunuihin pari ruuvia irronneiden tilalle. Ruokaa pakkaseen työviikkojen helpotukseksi.
Juttelin naapurinmiehen kanssa aamupäivällä pihalla. Sanoin, että meilläkin hiljenee, kun aloitan työt. Työpäivät asun lasten kanssa mökillä, vapaat kotona. Myöhemmin sitten pitää katsoa, onko helpompaa asua siellä, täällä vai jossain muualla. Naapurinmies sanoi, että toivottavasti täällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti