tiistai 7. toukokuuta 2013

Sesongin jälkeen

Kevätsesonki taputeltu. Rauhallisempaa arkea ja aikaa tehdä tavallisia kotiasioita.
Eilen leivoin lapsen kanssa pitkästä aikaa näkkileipää,
pienempi katsoi Risto Räppääjää.
Sanoi, että on mukavaa, kun saa olla apulainen ja tehdä kahdestaan.
Lapsi aikoo tulla töihinkin mukaan, koska on hyvä apulainen.
Sovin, että seuraavaan asiakasiltaan saa tulla hoitamaan tarjoilupöytää.

Uusi vihreä kypärä ja suojukset ovat olleet viikon ajan lähes päivittäisessä käytössä.
Lapsi on käynyt rullalautailemassa miehen kanssa ja oppinut uskomattoman nopeasti.
Nyt suunnittelee, että pihalle pitäisi rakentaa miniramppi.

Pienempi on kovin puhelias ja touhukas.
Kaiku. Kaiken, mitä lapsi sanoo, kuulee pienemmän suusta muutaman sekunnin viiveellä.
Haluaa tehdä samoja asioita kuin isoveli. Päiväunet suostuu nukkumaan - välillä helposti ja välillä vähemmän - vaikka isompi ei nuku.

Lasten cv kasvoi huhtikuussa taas kaupan muotinäytöksen verran.
Huiput mallit, koko porukka.

Ei kommentteja: