lauantai 13. lokakuuta 2012

Kahdestaan

Aina silloin tällöin on suunniteltu päivää lapsen kanssa kahdestaan.
Taas eilen illalla iltasadun sijaan puhuin lapsen kanssa, minkälainen äiti-poika-päivä olisi.

Aamupalaksi hunajaleipää - ruisleipää, brie-juustoa ja hunajaa. Päivällä pitäisi käydä uimassa.
Lounaaksi lapsi haluaisi lempiruokaansa makaroonilaatikkoa. Uinnin päälle tietysti jäätelö.
Päivälliseksi perunoita, verilättyjä ja puolukkahilloa. Pyöräilyä, ulkoilua.
Illalla Risto Räppääjä -elokuva kaikilla herkuilla, ainakin popkornilla ja karkilla.

Tällaisena päivänä tulisi uni varmasti ajoissa.

Lapsi haaveilee välillä omasta ajasta vanhempien kanssa. Viime viikolla oli yhden yön yksin mummolassa.
Seuraavana päivänä puhelimessa sanoi, että haluaisi, että pikkuvelikin olisi siellä.
Omaa aikaa pitäisi olla, mutta lyhytkin hetki - päivä - riittää.
Pikkuveli on tärkeä ja lapsi haluaa olla koko perheen kanssa.

Silti oli innostunut, syttynein silmin kysyi:

" Ai ihan kahestaan, vain mekö?"


Tämä päivää täytyy ehdottomasti toteuttaa, mieluiten pian.
Odotan kovasti.

Ei kommentteja: