Läheisyys

Tässä päivässä monta, monta hyvää hetkeä.
Heräsin aamulla varhain ja laitoin lapset lähtövalmiiksi. Äidin kyydissä kerhoon ja mökille.
Autossa jo tuli monta hauskaa tarinaa ja naurua.

Kotiin äidin työpäivän jälkeen, lapsen nukkumaanmenoaikaan. Annoin lapsen olla olohuoneessa hetken aikaa. Halusi nojatuoliin viltin alle. Sitten sain kantaa koko mytyn, lapsen viltteineen, sänkyynsä nukkumaan.

Vauva on nukutettu monena iltana pinnasänkyyn. Yöllä olen nostanut viereen, kun vauva on herännyt. Tänä iltana taas nukutin, mutta vauva keikkui ylhäällä pitkään. Sitten en halunnutkaan omaa aikaa, ei haluttanut pois makuuhuoneesta. Sammutin kynttilät ja siinä savun tuoksussa vauva nukahti viereen.
Ja kun oli jo unessa, otti käsivarresta kiinni.

Tällaisena aivan arkisena päivänä on joskus, useinkin, hyvä olo. Äiti ja isä joulun alla kiireisiä töissään, mutta silti hyväntuulisia. Radiossa puhuttiin rakkaudesta ja oivalsin jotain. Monta muutakin oivallusta. Näin lumikon, ensimmäistä kertaa. Kävin yllätysvierailulla, sain kaakaota ja lohileipää, vauva murusti leipänsä lattialle. Olisin voinut jäädä vaikka kuinka pitkäksi aikaa.
Tänään on lapsen kanssa kerrottu monta kertaa, että rakastetaan.
Eilen yhtäkkisesti puhjennut joulustressi on vain haalea muisto.

Vauva tekee usein, että ottaa kiinni kädestä ja silittää sillä kädellä omaa poskeaan. Haluaa niin selkeästi silityksiä. Itsekin silittää pitkin käsivartta, kun imetän. Onneksi tein alusta asti niin kuin tuntui luonnolliselta ja nukuin vauvan vieressä. Tällainen läheisyys, korvaamatonta. Nyt tuntuu, etten halua luopua imettämisestä vielä pitkään aikaan.